ViaDia Pirkanmaa ry:n toiminta

ViaDia Pirkanmaa ry on vuonna 2013 perustettu diakoniajärjestö, joka toimii Tampereen vapaakirkkoseurakunnan yhteydessä. Olemme osa suurempaa ViaDia-liikettä.

Toimintamme keskittyy ihmisten auttamiseen erilaisten hankkeiden, palvelutuotannon ja diakoniatyön avulla. Toiminta on hyvin monipuolista niin Tampereen keskustassa, Kangasalan yhteisökeskuksessa kuin ruoka-avussa muissakin yhteisökeskuksissa. Tavoitteenamme on auttaa erityisesti niitä ihmisiä, jotka jäävät yhteiskunnan palveluiden ja avun ulkopuolelle.

Palvelutuotantoa toteutetaan yhteistyössä Tampereen ja Kangasalan kaupunkien, sekä rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Ruoka-aputyössä yhteistyökumppaneina ovat Osuuskauppa Pirkanmaa, LähiTapiola Pirkanmaa, Tampereen seurakuntien Ruokapankki ja muutamat K-ryhmän liikkeet. Erityisen suuri merkitys on kohtaamisella niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat meillä kuntouttavassa työtoiminnassa, sosiaalisessa kuntoutuksessa, asunnottomuushankkeen asiakkaana tai saavat meidän kauttamme ruoka-apua.

ViaDia-torit

Lahjoitustavaratorit, joiden tuotto käytetään paikalliseen lähimmäistyöhön, kuten ruoka-apuun.

Ruoka-apu

Tarjoamme ruoka-apua vähävaraisille, lapsiperheille, työttömille ja eläkeläisille toimeentulon tueksi.

Kuntouttava työtoiminta

Kuntouttavassa työtoiminnassa pääsee osallistumaan monipuolisiin, paikallista hyvinvointia edistäviin tehtäviin.

Ryhmätoiminta

Sisältöä arkeen matalan kynnyksen ryhmätoiminnan avulla. Säännöllisesti vaihtuvat teemat.

Vankilatyö

Elämää tukemassa vankeuden, koevapauden, sekä vapautumisen jälkeisenä aikana.

Vankikuntoutus

Rangaistusaikaista työtoimintaa, opiskelua ja sosiaalista kuntoutusta kiinteistöhuollossa.

Hankkeet

Toteutamme yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia avustavia hankkeita moniin eri elämäntilanteisiin.