Joulukuun alussa ruoka-aputyömme tulevaisuus näytti olevan vaakalaudalla. Vuodelle 2021 saamamme tuet olivat huomattavasti pienemmät, kuin edellisen vuoden, mutta avun tarvitsijoiden määrä vain kasvoi koronapandemian johdosta. Tällä yhtälöllä olisi ollut mahdotonta jatkaa toimintaa ja olimme vaipua epätoivoon. Kiitos useamman hengen sosiaalisen median kampanjoinnin, saimme lahjoituksia joulukuun aikana 29 040€. Näillä lahjoituksilla saimme vuoden 2021 kulut kuitattua. Olemme todella kiitollisia kaikille asiamme ajamisesta sekä lahjoituksista. Siunausta kaikille ja rukoilkaammme paremman vuoden puolesta.
Voit tukea arvokasta ruoka-aputyötämme myös vuonna 2022 lahjoittamalla.