MOVEdigi Pirkanmaa -hanke

MOVEdigi Pirkanmaa -hankkeessa tuotetaan tietoa asiakkaiden palvelutarpeesta ja palveluiden

vaikuttavuudesta. Hankkeessa kehitetään ja dokumentoidaan yksilötyön ja ryhmätoiminnan malli

haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden kohtaamiseksi verkostomaisella ja digitaalisia ratkaisuja hyödyntävällä tavalla.

Toimintamalleja pilotoidaan Kangasalan seudulla, mutta hankkeen tavoitteena on luoda materiaalia mallien hyödyntämiseksi

myös muualla Pirkanmaan alueella. Hankkeessa koordinoidaan monitoimijaista verkostomaista kehittämisprosessia

työpajojen ja digitaalisella alustalla työskentelyn avulla. Tavoitteena on luoda alueellisen

kehittämisen tueksi verkostomaiseen kehittämiseen sopiva työtapa ja sähköiset työvälineet.

Hanke toteutetaan Tampereen ammattikorkeakoulun, Viadia Pirkanmaa ry:n ja Suomen

teologisen opiston yhteishankkeena. Yksilötyötä ja ryhmätoimintaa pilotoidaan ja kehitetään koko hankkeen ajan asiakasrajapinnassa, 

jolloin kehittäminen on asiakaslähtöistä ja vastaa asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin palveluiden tuottamisessa myös kuntakeskusten ulkopuolella.

 

 

 

AJANKOHTAISTA KANGASALLA:

 

 

 

 

 

Viadia_logo

Hankeohjaaja

Tapani Huotari
Puh. 046 922 2721
tapani.huotari(ät)viadia.fi

Viadia_logo

Hankeohjaaja

Leena Siintoharju
Puh. 050 501 7025
leena.siintoharju(ät)viadia.fi